Kyösti Lahtinen asuu vaimonsa kanssa Jyväskylän Keljonkankaalla. Kotitalo on vuonna 1977 valmistunut puurakenteinen omakotitalo, jonka ensimmäisiä ja toistaiseksi ainoita asukkaita Lahtiset ovat. 44-vuotiaan kodin sähköjärjestelmä alkoi tulla käyttöikänsä päähän, joten sähkösaneeraus tuli ajankohtaiseksi.

“Alun perin pidin remonttia jopa turhana, koska vanha sähköjärjestelmä ei ollut aiheuttanut meille mitään ongelmia. Ymmärsin kuitenkin, että se on suuri turvallisuusriski, joten päätimme ryhtyä remonttiin”, eläkkeellä oleva Kyösti kertoo.

Sähkösaneeraus teki kotitalosta turvallisemman ja viihtyisämmän

Lahtisten kotitaloon tehtiin kokonaisvaltainen sähkösaneeraus. Tärkeimpänä tavoitteena oli turvallisuuden takaaminen, mutta myös käytännöllisiin ja esteettisiin asioihin kiinnitettiin huomioita: pistorasioiden ja katkaisijoiden määrää lisättiin.

Remontin yhteydessä kävi myös ilmi, että sähkösaneeraukselle oli ilmeinen tarve: sähköjärjestelmästä löytyi kohtia, jotka osoittivat turvallisuuden jo horjuneen. Osa johdoista oli ilman päällisiä, ja muoviosista löytyi ylikuumenemisen aiheuttamia sulamisjälkiä.

“Tulipalo oli ollut lähellä, mutta itse emme olleet tiedostaneet asiaa ollenkaan”, Lahtinen päivittelee.

Prosessi eteni helposti ja nopeasti

Sähkösaneerauksen oli alun perin tarkoitus kestää kolme päivää, mutta remontin kesto venyi viiteen päivään. Kokonaispinta-alaltaan 140-neliöisen talon työmäärä ei yllättänyt Kyöstiä itseään. Asentajat tekivät ahkerasti töitä aamusta iltaan.

Kaiken kaikkiaan prosessi eteni hyvin nopeasti: kaupat syntyivät samana päivänä, kun tarjous annettiin. Siitä kului enää alle kaksi viikkoa, kunnes sähkösaneeraus varsinaisesti aloitettiin. Ajankohtaan olisi ollut mahdollista vaikuttaa, mutta Lahtisille sillä ei ollut suurta merkitystä.

“Sähköremontti ei vaikuttanut muutenkaan omaan elämäämme juuri ollenkaan. Telkkaria pystyi katsomaan melkein koko ajan, kun sulakkeista sammuteltiin kerrallaan vain määrättyjä alueita”, Kyösti hymähtää.

Lopputarkastuksessa varmistettiin asiakkaan tyytyväisyys

Kun sähkösaneeraus tuli päätökseensä, lopputarkastus tehtiin yhdessä remontin myyneen Talos-edustajan kanssa. Kyöstin kokeman mukaan tässä vaiheessa olisi ollut hyvä sauma antaa moitteita, jos moitittavaa olisi ollut.

“Pahaa pelkään, ettei sanomista tule missään vaiheessa. Työn laatu oli oikein hyvää, eikä mitään olisi voinut enää parannella. Asentajat myös siivosivat jälkensä asianmukaisesti.”

 

 


 
 

Haluatko tietää missä kunnossa kotisi sähköt ovat? Varaa maksuton arviokäynti!

Varaa maksuton arviokäynti

 

…tai soita 050 471 1160

Asiakaspalvelu

050 471 1160


 

Talos Oy

Kirrinpolku 4, 40270 Palokka
Y-tunnus: 2912020-9

2019 © Talos Oy • Internetsivut JOINAS